Kevättä rinnoissa :)

En ole unohtanut teitä ja tätä blogiani vaan luen kyllä aina kaikki uudet viestit ja kommentit, mitä tuonne viestiketjuihin on tullut. Ihan mahtavaa, että meitä on näin monta, jotka olemme saaneet tai pian saamassa uudet pienemmät rinnat! Voi että. Minulla leikkauksesta on nyt kulunut aikaa jo vuosi ja kahdeksan kuukautta, mutta silti jaksan muistaa iloita näistä uusista – jokapaikkaan mahtuvista rinnoistani. Ei kiristä talvitakki. Ei tursu rintsikat. Paidan napit menee kiinni. Bikinejä mulla on kaapissa niin monet, että tuskin ehdin niitä koskaan kaikkia edes käyttää..

Viime postauksessani haaveilin silmäleikkauksesta. Noh, nyt on sekin toteutettu. Entinen rillipöllö -9,5 rilleineen on historiaa. Laseroperaatio sujui loistavasti ja nyt olen täysin rillitön. Jeee! Onkohan tämä joku ikäjuttu vai mikä, mutta olen alkanut pistää itseni nyt etusijalle ja rohkaistunut näihin mulle isoihin juttuihin – uudet tissit ja uudet silmät. Wau. Onpa upeaa.

Haaveilin myös kevyemmästä elopainosta.. No senkin suhteen on tapahtunut parannusta. Ryhdyin tammikuussa kirjaamaan kaikki syömiseni kiloklubi.fi:n ilmaiseen palveluun ja huomasin hämmästyksekseni, että mä olen syönyt parin vuoden ajan aivan törkeän vähän. Huonoimpina päivinä jotain 600-700 kcl ja parhaimpina normipäivinä ehkä 1200 kcl.. Rötvästelypäivät, jolloin on mässytetty karkkia tai otettu pari lasia punaviiniä ei ole näissä peruspäivien laskuissa (silloin kaloreita on tullut huomattavasti enemmän). Ei ihme, jos kroppa ei laihdu, jos syömistä vähentää.. Sehän on ollut jo valmiiksi ihan kriisitilassa. Ja kun siihen vielä laski helpostikin 600-800 kcl kulutuksen noissa urheiluissa per päivä niin huh huh… Minä siis laihtuakseni olen lisännyt syömistä.. Niin oudolta kuin se tuntuukin. Välillä on edelleen vaikeaa saada 1600 kcl täyteen päivässä, mutta ihan hyvällä mallilla tässä nyt mennään. Painoa on tippunut 3 kg tammikuusta, joten olen tosi iloinen. Nyt alkaa olla tyttö sen kokoinen kuin miksi itsensä pään sisällään kuvitteleekin.

Ihanaa kevättalvea teille kaikille ihanaisille naisille! Nautitaan tästä lumesta – jos pystytään (tiedän… sitä kyllä on jo ihan tarpeeksi…), kohta se kesä ja helle on taas täällä. Olette ihania. Jokainen teistä

Pitkästä aikaa kuulumisia

Onpa ollut ilo seurata, että blogini elää jo omaa elämäänsä ja ilmeisesti todella tarpeeseen tätä olen kirjoittanut – vaikka lähinnä oman pääni selkiyttämiseksi sen aikanaan aloitinkin. Omasta leikkauksestani on nyt kulunut jo vuosi ja kolme kuukautta ja uudet rinnat ovat jo niin osa omaa kehoa, että tämäkin blogi on jäänyt passiviisen päivityksen tasolle. Mukavaa kuitenkin, että olette löytäneet tämän ja käyttäneet keskustelualustana – Hyvä! Meillä (ex/isorintaisilla) ei oikein ole mitään hyviä omia forumeja. Tämä voi oikein hyvin puolestani sellainen olla.

Lisään loppuun tuoreen kuvan siitä, miltä tänäpäivänä rintani näyttävät. Minulla nännien ympäryksen arpikudos alkoi keväällä paksuuntua ja se näkyy välillä melko voimakkaasti, mutta ei se minua häiritse. Mielenkiintoista on, että sitä samaa arpikudosta tuskin huomaa, kun olen ollut kylmässä ilmassa.. Jostain syystä arpeni tykkäävät kylmästä . Oikea rinnan alla on melko paksu arpikudos myös, mutta vasemman rinnan alla näkyy enää vain hyvin hyvin ohut viiva – se tulee varmasti häviämään lähes kokonaan. Uskoisin, että myös tuo leveä arpikudos oikean rinnan alla tulee häviämään melko näkymättömiin – vaikka leveä nyt onkin.

Minullehan tuli vasempaan rintaan silloin toipumisaikana repämä ja siinä kohdalla on nyt sellainen “sisältä paksu”, paarmanpureman näköinen jälki. Näyttää siis päälle päin vähän kuin olisi allerginen paukama, mutta kun kokeilee, tuntee, että arpikudosta on sisällä paksummaltikin. Melko siistin näköinen sekin silti. Näkyy hieman tuossa kuvassakin.

Olen ollut niin uskomattoman tyytyväinen tähän D-kuppisen elämääni, että ei tosikaan. En ole saanut karistettua keväällä kasautuneita kilojani ja kuppikokoni on tällä hetkellä 80D. Elättelen toivoa kevyemmästä huomisesta, mutta vaakani näyttää jämähtäneen 70 kilon kohdalle. Liikuntaa harrastan hurjasti – pyöräilen toista sataa kilometriä joka viikko ja olen jopa käynyt muutaman kerran juoksemassa – sitä en olisi voinut edellisessä elämässäni kuvitellakaan. Painonpudotukseen minulla vaadittaisiin hurjaa tsemppausta syömisten suhteen, joten odotamme inspiraatiota siihen suuntaan…

Seuraava toiveeni oman kehoni suhteen on silmien laserleikkaus. Olen jo varannut ajankin lokakuulle, mutta koska olen erittäin likinäköinen, on leikkaukseen pääsy vielä iso kysymysmerkki. Lääkäriasema ei luvannut mitään, katsotaan ensin se tarkempi tutkimus… Yritän jaksaa odotella esitarkastusta – vaikka malttamaton olenkin.

Tässä nyt tilanne rintojen suhteen.. Klikkaamalla kuvaa näet kuvan isompana. Paljon tsemppiä kaikille teille leideille, jotka olette leikkaukseen jonottamassa tai sitä vasta miettimässä. Ja nopeaa toipumista kaikille juuri leikkauksessa käyneille! Toivon, että kaikki olette vähintään yhtä tyytyväisiä sitten jälkikäteen kuin minä olen ollut. Yksi elämäni parhaimmista rohkeista päätöksistä. Ehdottomasti!

1 vuosi 3 kk leikkauksesta

 

Bikinit päälle

Oli pakko käydä tekemässä tänne pieni kommentointi ihan vain siitä syystä, että olen niin kovin iloinen.

Noin kahdeksan kuukautta leikkauksesta lähdin ensimmäistä kertaa etelän reissulle uusien rintojen kera. Edellisen postaukseni jälkeen olen onnistunut kerryttämään elopainoani 6 viikkoa kestäneen flunssan seurauksena 4 kiloa (!! järkyttävää, tiedän, mutta ruokahalu ei kuumeenkaan myötä hävinnyt..). Mutta sekään ei matkalla haitannut. Voin kuulkaa siskot kertoa, että kylläpä oli mahtava tunne, kun oli USEAT erilaiset bikinit, jotka laittaa päälle.

Ihan mahtavaa. Olin perheeni kanssa parin viikon matkalla eteläisellä Karibianmerellä ja siellä bikineille kyllä oli tarvetta. Ensin teimme viikon risteilyn ja sitten vielä olimme toisen viikon yhdellä saarista. Lämpötila oli melko tasaisesti noin 30-32 C eli ideaali kesäkeli. Pystyin jopa pelaamaan bikinit päällä beachvolleyta ilman että tarvitsi miettiä että mistä tursuaa tai uskaltaako kumartua. Ennenhän mulla ei itse asiassa kyllä mitään muuta uima-asua ollutkaan kuin Adidaksen tai vastaavan valmistajan kokouimapuku ristihenkseleillä. Kyllä se vaan on sellaisen jälkeen nannaa, kun voi vain valita asunsa värin eikä käytettävyyden mukaan.

Puoli vuotta kulunut

Niin se aika rientää. On ollut sellaista hulinaa koko syksy, että oksat pois. Ensi viikolla tulee kuluneeksi puoli vuotta pienennysleikkauksesta eikä ole ollut pienintäkään hetkeä, että olisin katunut siihen hakeutumista. En todella. Vaikka välillä on haavat olleet ongelmallisia ja nyt on jonkin verran arven liikakasvua, mutta so what. Olen äärimmäisen tyytyväinen näihin pienentyneisiin rintoihin.

En enää puhu tisuista, koska nämä eivät enää silmissäni näytä mitenkään pieniltä. Sitä on jo autuaasti tottunut tähän uuteen kokoon. Ihan sopivat täyteläiset ovat. Minun puolestani olisivat voineet olla  hieman pienemmät vielä, mutta kyllä näilläkin jo hyvin pärjää.

Kuppikoko näyttäisi asettuvaan kokoon D. Ympärysmitta mulla vaihtelee 75-80 välillä mallista riippuen. En ole haaveistani huolimatta onnistunut tiputtamaan painoani sitä haluamaani 4 kiloa vaan tässä samassa 67 kilossa pyöritään yhä. Pituus siis 167 cm.. Elän luultavasti jossain harhakuplassa kuvitellen, että vielä tiputan nuo muutamat kilot ja en ole hankkinut uusia sieviä rintaliivejä vaan porskutan yhä menemään erimallisissa urheiluliiveissä… Toivon, että pääsen vielä tuohon vanhaan ympärysmittaani 75:een ja sen vuoksi olen jättänyt kalliimpien uusien liivien hankinnan hamaan tulevaisuuteen.

Toinen syy miksi en ole hankkinut kaarituellisia liivejä on, että oikean rinnan alla oleva arpikudos on paksuuntunut ja kaari tuntuu ikävältä. Vasemman rinnan alle kudosta ei muodostunut. Outoa.. Yritän jaksaa nyt paremmin rasvailla ja pehmitää arpea – kyllä se siitä vielä muotoutuu hyväksi – uskon niin.

Liikuntapuolella olen jämähtänyt sohvan pohjalle. En ole käynyt kuntosalilla kuin muistaakseni yhden kerran leikkauksen jälkeen. Ja se kyllä tuntuu. Olen harrastanut ainoastaan hyötyliikuntaa tuon työmatkapyöräilyni kautta. Nyt viimeiset pari viikkoa olen tosin joutunut tyytymään bussiin, kun 28 km päivittäinen pyöräily -20 c pakkasessa tai vaihtoehtoisesti järkyttävässä lumihangessa (täällähän on jo yli puoli metriä lunta) ei ole houkutellut tällaista puolikajahtanuttkaan. Yritän jatkaa talvitsygäilyuraa sitten taas ensi viikolla, kun bussilippu vanhenee. Ja siirtyä uudestaan sinne punttikselle… siitähän kenties voisi olla jotain apua tähän haaveeseeni -4 kilosta…

Olen ollut tosi ilahtunut siitä, että blogilla on yhä kovasti lukijoita. Toivon, että näistä minun kommenteistani ja tuntojeni murusista on jotain iloa jollekin toiselle, joka käy läpi samaa tai haaveilee siitä. Kirjoittelen taas joku kerta kuulumisia. Voisi vaikka sitten räpsäistä vielä kuvankin, että miltä myöhemmässä vaiheessa toipumista näytetään.

Lopputarkastus

Tänään tapasin vihdoin leikkaavan kirurgin – aikaa itse leikkauksesta on kulunut rapiat kolme kuukautta. Lopputarkastus oli varsin kevyt tapaaminen. Kestoltaan ehkä viisi minuuttia. Maksimissaan. Lääkäri kysyi: “Miten menee?”, vastasin: “Ihan hyvin.”. Heitin paidan pois. Lääkäri katsoi. “Hienosti on parantuneet. Ei tarvitse tehdä korjausleikkauksia. Voisit ehkä käyttää muutaman kuukauden Kelo-cotea noihin arpiin.” “Okei.”"Hyvää jatkoa”.

Siinä se. Ensin tosin odottelin puolitoista tuntia, että pääsen lääkärille ja kävin välillä pihalla seisomassa aiheettoman palohälytyksen johdosta, mutta kun lopulta pääsin sisään, olinkin ulkona huoneesta ennen kuin hoksasinkaan. No hyvä niin. Ei siis huolia.

Arvet ovat hieman alkaneet punoittaa viime viikkoina. En tiedä johtuuko se ihan ihoni mahdollisesta taipumuksesta tuohon arpikudoksen kasvattamiseen. Vai… Vai voisiko olla niin, että arvet vain yksinkertaisesti ärtyvät tuosta kaksi kertaa päivässä tapahtuvasta kovasta hikoamisesta, kun ajan noita työmatkoja tolla pyörällä.. Mistäpä tuon tietää. Kokeillaan tuota salvaa.

Ai niin -ja ei multa mitään 400 g lähtenyt toisesta rinnasta. Olen ollut ihan unihöyryissä. Yhteensä lähti reilut puoli litraa - vähän alle 300 g molemmista. Ihan riittävästi kuitenkin tähän varteen nähden. Mietin vain, että noista poistetuista olisi kyllä hyvin riittänyt kahdelle pienitissiselle tai yhdelle vähän isompaa povea toivovalle.. Sitä vain ihmettelee, että miksi ihmeessä ihmiset eivät hakeudu näihin pienennysleikkauksiin, kun kadulla näkee niin paljon sellaisia, joilta helposti voisi poistaa kilonkin yhdestä rinnasta. Miten hurjan paljon mahtaisi heidän olonsa helpottua, kun minullakin muutos on ollut valtava! Ja vain positiiviseen suuntaan.

Tässä vielä kuva, miltä meillä tänään näytetään.

Lopputarkastusta odotellessa

Dieetti on onnistuneesti takana – painoa lähti noin neljä kiloa. Vielä jäi kilo, pari tiputettavaa, mutta olen jo nyt tosi tyytyväinen. Edellyttäen tietysti, että saan nämä tiputetut kilot pysymään poissa. Dieetti oli tosi rankka, enkä kyennyt harrastamaan minkäänlaista liikuntaa parin ensimmäisen päivän jälkeen. Kuljin työmatkatkin bussilla, kun voimia ei ollut. Silmätulehduskin vei peräti 9 päivää ennen kuin parani. Ärhäkkä tapaus.

Leikkauksen lopputarkastus on minulla 21.9. Reilut kolme kuukautta leikkauksen jälkeen siis. Viikonloppuna juuri ajattelin, että ihanaa, että nämä tisut ovat vihdoin ja viimein kunnossa ja haavattomat, niin eikös tänä aamuna tullut taas uusia juttuja vastaan. Vasemmassa nännissä oli siinä arven ja sauman kohdalla ihmeellin märkivä pallukka. Ihan kuin iso finni, joka työnsi vihreää märkää, kun siitä puristi. Ja lopulta verta. Puristin kohdan tyhjäksi mädästä ja puhdistin sen desinfiointiaineella ja laitoin liivien sisään puhtaan nenäliinan keräämään mahdollista eritettä. Ihan kuin siinä olisi tikin verran ommel auki. Mistä näitä aukileita oikein riittää… Huokaus.

Dieetti ja silmätulehdus

Ajattelin tiputtaa viimeiset reilut viisi kiloa, jotka ovat jääneet vyötärölle roikkumaan turhan pitkäksi aikaa. Konstina siihen höyrähdin kokeilemaan kaverin suosittelemaa Aineenvaihduntadieettiä. Nyt on viides päivä menossa ja painoa on tippunut noin kaksi kiloa. Itse dieetti kestää 13 vuorokautta, josta minä ajattelin pitää 10 päivää. Tuon kymmenennen päivän iltana on vuorossa purjehdus vanhalla purjelaivalla ja luultavasti ihan liian houkuttelevia herkkuja, jotta jaksaisin vastustaa. Vastustin jo yhden firman illan tässä aiemmin viikolla, mutta luultavasti joudun taipumaan ensi tiistaina.

Dieetti on sujunut ihan kivasti. En ole ennen ollut tällaisella dieetillä, jossa tiukasti määrätään mitä saa syödä ja minkä verran. Vierastan erittän paljon kaikkia dieettejä muutoinkin. Uskon enemmän elämäntapamuutoksiin. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kokeilla, kun kaverin työpaikan yhteisössä kaikki dieetin läpikäyneet olivat saaneet merkittäviä tuloksia lyhyessä ajassa. Toki osa pudotetuista kiloista varmasti palaa takaisin nesteenä, mutta kannustava alku se kuitenkin on. Ja onneksi minulla nyt ei välttämättä mitään hirveää tarvetta ole kiirehtiä painon kanssa. Tähtään tuonne 63-64 kiloon, kun nyt vaaka näyttää jotakuinkin 68 kiloa. Keventynyt olo sopii paremmin näihin uusiin hienoihin tisuihin, joiden arvet ovat mielestäni hieman vaalentuneet.

Tai sitten se vaalennus johtuu vain ärhäkästä silmätulehduksesta, jonka vuoksi en näe kunnolla oikealla silmällä. Silmässä on sidekalvon tulehdus nyt jo neljättä päivää. Ensin määrätyt antibiootit pienensivät märkimistä, mutta aiheuttivat silmän hurjan ärtymisen, jonka vuoksi sen tila vain paheni. Tänään sain uudet lääkeet: jotain kortisonivoidetta. Toivotaan, että se nyt tehoaisi pian. On varsin epämielellyttävää, kun silmässä on jotain häikkää. Se pelottaa jotenkin enemmän kuin tämä iso leikkaus jonka olen läpikäynyt. Silmiä on kuitenkin huomattavasti vaikeampi korjailla ja paikata, jos jokin menee pieleen… Toivotaan, että tämä lääke kuitenkin nyt lopulta tepsii.

Reilut 10 viikkoa leikkauksesta

Auennut repeämä aukeilee yhä. En ole jaksanut sitä hoitaa tuolla hunajalla, kun se on jotenkin niin työlästä kun on päivätöissä.. pitäisi aina muistaa kuljettaa hunajapulloa tai ostaa toinen työpaikalle. Kuljen siis yhä pyörällä töissä ja käyn vasta työpaikalla suihkussa enkä voi laittaa haavaa valmiiksi kotona.

Onneksi aukko on enää tosi pieni, joten eiköhän se pian umpeudu. Kokeilin nukkua yhden yön ilman liivejä, mutta se ei tunnu vielä mukavalta. Samoin vatsallaan ei ole mitenkään mukavaa nukkua – eikä vasemmalla kyljellä. Mutta pärjään jo hyvin, kun saan nukkua oikealla kyljellä, peitto tai iso tyyny polvien välissä ja rinnan edessä tukena.

Haavat ovat melko kivuttomat. On vain pari kohtaa, jotka hieman aristavat painaessa. Tuo rintamassa onkin se, jonka vuoksi en halua vielä vatsallani nukkua. Se on sen verran arka ja olen niin  mukavuuden haluinen, että nukun mieluummin sitten vaikka selälläni.

Takapakkia..

Ei tuo repeämä pysynytkään ummessa. Siihen tuli ensin sellainen vesikelloa muistuttava pehmeä kupla, joka sitten puhkesi. Ja alta paljastui vanha tuttu haava, joka vuotaa verensekaista “hyhmää”… Aloitin Aktisor-hoidon uudestaan. Tämä on vain nyt haastavampaa, kun olen päivät töissä. Ei pääse kesken päivän suihkuun.. Tai ehkä pääsisi, jos vain menisi.

Olen kaikesta huolimatta kulkenut yhä työmatkat pyörällä. En käy aamulla suihkussa vaan vasta työpaikalla – laitan haavan kuntoon sitten siellä. Toinen suihku on sitten työpäivän jälkeen kotona – ja kolmas ennen nukkumaanmenoa. Onneksi haava ei ole ollut kovin kipeä. Ilmat ovat yhä helteiset ja lämpötila noin +30 C. Iloitsen kuitenkin siitä, että pääsen pyöräilemään ja että tärinät eivät koske haavoihin.

Olen käynyt myös saunomassa vaikka tuo haava on auki. En tiedä tekeekö se hallaa, mutta en jotenkin nyt vain kykene olemaan käymättä enää. Kyse on kuitenkin vain tuosta pienestä aukosta tuolla rinnan alla. Suihkuttelen sen kyllä sitten hyvin. Ajattelin myös huomenna siirtää itseni päiväksi uimastadionille… jos edes yhden kerran tänä kesänä pääsisin ihan matkauintia kokeilemaan.. Katsotaan kuinka mun käy.

Takaisin töihin

Kolmas työpäivä takana pitkän sairausloman jälkeen. Hyvin on mennyt. Olen kulkenut työmatkat pyörällä niin kuin ennenkin. Matkaa edestakaisin tulee päivittäin vähän vajaat 30 km. Arvet eivät tunnu tästä ärtyneen. Vielä pari viikkoa sitten, kun ekoja kertoja pyörälläajoa kokeilin, oli ajaminen melko tuskaista kaikissa töyssyissä, mutta nyt ei tunnu missään. Olen käyttänyt pään yli pujotettavia Adidaksen urheiluliivejä, jotka tuntuvat antavan melko hyvän tuen. Niiden poissaaminen hikiseltä iholta onkin sitten vähän haastavampaa – olen loukannut aiemmin tänä vuonna vasemman olkapääni nivelpussin ja se ei ole täysin parantunut ja liikeradat eivät ole sitä mitä ennen. En siis tahdo saada kättä laitettua kunnolla oikean olkapään yli – jos siis mietitte miten kiskoa pujotettavia liivejä pois päältä. Mutta jotenkin olen onnistunut. Pitää vissiin sijoittaa vähäisistä varoista kunnon urheiluliiveihin lähiaikoina. Nyt kun tuntuu, että tuo suurin turvotus on pikkuhiljaa laskeutumassa pois. Tosin tuo itseaiheutettu “kesäpöhö” on vallannut sen sijaan kehon: yliannos suklaata, jäätelöä, makkaraa, siideriä ym. Niistä olis kiva päästä eroon ennen kuin investoi kunnolla liiveihin.

Kun tuo repeämä meni viime perjantaina umpeen niin en ole sen jälkeen enää hunajaglyseriiniä käyttänyt – paitsi eilen. Tuli yhtäkkiä vain hassu ajatus, että ei kai tuo voi enää tuosta revetä.. että pitäisiköhän sittenkin laittaa vielä hunajaa.. Laitoin yöksi. Taidan laittaa tänäänkin yöksi. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Jos ei lie hyötyäkään. Onpahan vain mielenrauhan vuoksi.